Harjoittelun tavoitteena on, että opit hyödyntämään sosiaali- ja terveysalan johtamisessa käytettäviä kehittämismenetelmiä toimintojen ja rakenteiden uudistamisessa sekä osaat arvioida ja hyödyntää sosiaali- ja terveysalan tutkimustietoa. Tavoitteena on myös, että osaat tunnistaa omat johtamisvalmiutesi ja kykenet vahvistamaan niitä.
Marika Lappalainen
Monipuoliset johtamiseen liittyvät näyttöön perustuva lähteet.
Lähiopetus
Opiskelijana hankit itse harjoittelupaikan, jonka vastuuopettaja hyväksyy. Harjoittelua et voi suorittaa omassa työpaikassasi. Harjoittelun voit kuitenkin suorittaa samassa organisaatiossa esimerkiksi toisella osastolla. Jos haluat suorittaa harjoittelun ulkomailla, niin tehtävänäsi on tässäkin tapauksessa hankkia harjoittelupaikka itse. Ota yhteyttä asian järjestämiseksi ammattikorkeakoulun kansainvälisyystoimistoon.
Suomi
Kuten edellä kirjoitettu.
01.08.2022 - 02.06.2023
Suomeksi Harjoittelun kokonaislaajuus on 5 opintopistettä (135 tuntia), josta on varattu suunnitelman ja loppuraportin tekemiseen noin 55 tuntia ja varsinaiseen harjoitteluun harjoittelupaikassa 80 tuntia. Harjoittelun ei tarvitse olla yhtäjaksoinen vaan voit suunnitella ajoituksen niin, että harjoittelulle asettamasi tavoitteet toteutuvat
02.07.2022 - 31.07.2022
Arviointi: hyväksytty - täydennettävä - hylätty
Pirjo Vesa, Marika Lappalainen
1 - 20
Tehtävänäsi on edetä harjoitteluun suunnattujen tehtävien osalta ja tehdä kokonaisuutta tarkasteleva loppuraportti hyödyntäen näyttöön perustuvaa lähdemateriaalia johtajuudesta.
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
H-5