Kurssilla perehdytään tiedon monipuolisiinn esittämistapoihin erityisesti niihin, jotka esittävät faktat esim. koronologisessa tai asiajärjestyksessä vaihe kerrallaan. Tiedon presentoinnissa hyödynnetään useita medioita tarkoituksenmukaisella tavalla (esim. sarjakuva, ääni, still-kuva, video, animaatio ja pelimäisyys). Erityisesti animointi on tärkeässä asemassa tiedon elementtien esittämisessä. Presentoinnissa / tiedon animoinnissa keskitytään erityisesti liikkeen mahdollisuuksiin ja sen vaikuttavuuteen viestin välittämisessä. Datan visualisointi ja sen liike tuotetaan tarvittavilla työkaluilla ja/tai verkkopalveluilla. Tiedon presentointia tarvitaan esimerkiksi prosessien kuvauksissa, ohjeissa, opasteissa ja kartta-animaatioissa tms. Tieto voidaan esittää tarinana tai tarina tietona.