Rakentaminen ja rakennettu ympäristö käyttää lähes 40 prosenttia kaikesta Suomessa kulutettavasta energiasta ja samalla ne aiheuttavat yhdessä yli 30 prosenttia kaikista päästöistä. Myös rakennusmateriaalien osuus rakennuksen elinkaaren aikaisista kasvihuonekaasupäästöistä on merkittävä ja sen suhteellinen merkitys kasvaa rakennusten energiatehokkuuden parantuessa ja rakennuksen käytön aikaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentyessä. On siis loogista, että rakennusten energiankulutuksen ja siitä aiheutuvien päästöjen pienentämiseen kohdistuu kovia paineita ja odotuksia. Opintojaksolla tutustutaan rakennusten ja rakennetun ympäristö päästöihin ja päästöjen laskentaan. Rakenteiden päästöjen laskentaa harjoitellaan opintojaksolla konkreettisesti yksinkertaisten laskentaesimerkkien kautta. Opintojaksolla tutustutaan myös rakennusmateriaalien päästötietokantoihin ja tarkemman lähtöaineiston hyödyntämiseen osana päästöjen optimointia. Opintojaksolla opit erityyppisten laskentaohjelmistojen käyttöä ja opintojaksolla jokainen tekee hiilitaselaskelma määräluettelon pohjalta. Opintojakson jälkeen ymmärrät tulevan lansäädännön taustoja, sitä mistä päästöt muodostuvat ja tiedät millaisilla ratkaisuilla voidaan vaikuttaa rakentamisen päästöihin.
Ville Mertanen
Oppimateriaali on verkkoaineistoa ja se jaetaan opintojaksolla. Osa oppimateriaalista on englanninkielistä.
Etäopetus
Wärtsilä-kampus Karjalankatu 3 (WÄR)
Suomi
01.03.2023 - 31.05.2023
01.10.2022 - 31.10.2022
Ville Mertanen
5 - 150
Rakentamisen ympäristövaikutukset ja lainsäädäntö 2025- opintojakson suorittaminen on hyvä lähtötieto myös tälle opintojaksolle, mutta se ei ole edellytys ja osallistua voi myös pelkästään toiseen.
Koulutus on suunnattu rakennusalan ja rakennustuoteteollisuuden osaajille, joiden perusosaaminen ja -taidot ovat riittävät täydennysopintojen sujuvaan suorittamiseen. Koulutus soveltuu esim. rakennuttajille, eri alojen suunnittelijoille, urakoitsijoille ja materiaalivalmistajille.
Rakennustekniikan koulutus
3 op
Hyväksytty/Hylätty
Opintojakso arvioidaan hyväksytty / hylätty asteikolla. Opintojaksoon kuuluu verkkotenttejä ja harjoitustöitä ja niiden hyväksytty suorittaminen on edellytys opintojakson läpäisylle. Kaikki suoritteet ovat oltava tehtynä opintojakson aikana