Opintojaksolla käytetään kotisivupalveluntarjoajan palvelimelle asennettavaa WordPress-julkaisujärjestelmää. Wordpressin käyttämistä harjoitellaan niin blogimaisessa käytössä kuin oman tai yrityksen kotisivukäytössä. Sisältöjä ovat: tietoturva, SSL, blogiartikkelit, ulkoasun suunnittelu, teemat, ulkoasun muokkaaminen ja käytettävyys, navigoinnin suunnittelu ja lisäosien tuomat mahdollisuudet eri toimintoihin. Opiskelijan tulee ottaa opiskelun ajaksi käyttöön kolmannen osapuolen palveluntarjoajan kotisivutila, jonka hinta-arvio opikselun ajaksi on noin 20-25 euroa . Ohjeet tästä annetaan opintojakson alussa. Suotavaa, että kaikki käyttävät samaa palveluntarjoajaa, jolloin kaikilla on sama lähtötilanne ja mahdollisten teknisten ongelmien ratkaiseminen helpompaa. Myöskin opetusvideoissa käytetään samaa palveluntarjoajaa, jota opiskelijat tulevat käyttämään.
Juha-Pekka Leppänen
Verkko-opetus tapahtuu Moodle-oppimisympäristössä. Opiskelija suorittaa ohjelman käyttöön liittyviä tehtäviä ja palauttaa ne opettajan kommentoitavaksi Moodleen. Opettaja myös ohjaa ohjelman käyttöön liittyvissä ongelmatilanteissa Moodlen kautta. Opintojaksossa ei ole kontaktiopetustunteja. Opiskelija tarvitsee tietokoneen, internetyhteyden, tietokoneen peruskäyttötaidot sekä olisi hyvä omata perustaidot jonkin kuvanksittelyohjelman (Photohop tai Gimp) tai piirustusohjelman (Illustrator) käyttöön sekä mahdollisuuden käyttää sitä.
Etäopetus
Suomi
21.02.2023 - 19.05.2023
01.10.2022 - 16.04.2023
Ei ole mahdollista korvata jollain muulla tehtävällä/työsuorituksella.
Annettujen tehtävien suorittaminen niiden tavoitteiden mukaisesti. Ei ole mahdollista korvata jollain muulla tehtävällä/työsuorituksella.
Juha-Pekka Leppänen
20 - 60
Media-alan koulutus
3 op
Hyväksytty/Hylätty
Kaikki tehtävät suoritettu hyväksytysti = hyväksytty.